16.3.2026
2018–2026: Perinteiden vakautta ja uudistumisen voimaa – Tampere Biennale 40 vuotta
40 vuotta huhtikuussa 2026 täyttävä Tampere Biennale kuuluu suomalaisen festivaalikentän vahvimpiin ja omaleimaisimpiin tapahtumiin. Se on yksi kolmesta festivaalista Tampereen Musiikkijuhlien festivaaliperheessä, jonka toiminnanjohtajana on vuodesta 2004 lähtien työskennellyt Minnakaisa Kuivalainen. Hän kertoo haastattelussa Tampere Biennalen viimeisen kymmenen vuoden festivaaleista ja tapahtuman pitkän linjan kehityslinjoista.
Vapaita radikaaleja
Vuoden 2018 Tampere Biennalen taiteellisena johtajana jatkoi toista kauttaan Sami Klemola (s. 1973). Festivaalin teemana oli ”Vapaat radikaalit”, ja se jatkoi pääosin Klemolan ensimmäisen vuoden 2016 festivaalin linjoilla ja syvensi sen linjauksia.
Vastapainoksi vuorovuosin Tampere Biennalen kanssa järjestettävän Helsingin Musica Nova -festivaalin kansainvälisyydelle Tampereella painopiste on ollut tietoisesti suomalaisessa uudessa musiikissa. Kevään 2018 Tampere Biennalessa kansainvälisen ohjelmiston osuus oli kuitenkin tavallista suurempi, jopa niin että ulkomaisia teoksia oli 45 % ja suomalaisia 55 % ohjelmistosta. Oliko kyseessä jokin tietoinen suunnanmuutos?
”Tuskin se tarkoituksellista oli, kyllä Usko Meriläisen alkuperäinen ajatus suomalaisesta festivaalista on ollut koko ajan lähtökohtana”, Minnakaisa Kuivalainen korostaa.
”Tuolloin ulkomaisuus tuli siitä, että meillä oli Sami Klemolan hyvien kansainvälisten kontaktien ansiosta ulkomaisia esiintyjävieraita, ja he toivat mukanaan omaa ohjelmistoaan. Yleensähän meillä on ollut yksi kansainvälinen vieras festivaalia kohden, mutta 2018 meillä olivat englantilainen The Riot Ensemble ja saksalainen Ensemble Garage, mikä nosti heti kansainvälisen ohjelmiston osuutta.”
Vuoden 2018 Tampere Biennalesta voidaan nostaa esiin myös toinen kiinnostava prosenttilukujen vertailu. Tuolloin festivaalin ohjelmistosta 45 % oli naispuolisten ja 55 % miespuolisten säveltäjien teoksia. Se oli tuskin pelkkää sattumaa, olihan keskustelu naispuolisten säveltäjien asemasta jo tuolloin aktiivista.
”Ei ollut sattumaa. Jos mukana on paljon naisoletettuja säveltäjiä, kyllä se on yleensä tietoisen työn takana. Se oli selvästi Sami Klemolan tahtotilana.”
Tapahtumissa oli vahva underground-ulottuvuus.
”Festivaalilla niitä edustivat iltaklubit ja kaupunkitaide. Kiitos Samin ohjelmiston hänen vuosinaan tamperelainen underground-kenttäkin tajusi, että Tampere Biennale on olemassa, ja sen ansiosta me saimme taas uutta yleisöä”, kertoo Kuivalainen.
Uutta yleisöä saattoi tuoda myös Markus Fageruddin kahden kuningattaren kohtaamisesta kertova kamariooppera Silvia ja minä, joka esitettiin Tampereen Raatihuoneen upeassa juhlasalissa.
”Minä sanoinkin silloin, että se esitys ei tarvitse mitään erillistä lavastusta”, Kuivalainen naurahtaa.
Koronan kurimuksessa
Sami Klemolan jälkeen seuraavaksi nelivuotiskaudeksi eli vuosien 2020 ja 2022 Tampere Biennalen taiteelliseksi johtajaksi valittiin Jennah Vainio (s. 1972). Kaikki oli jo valmiina vuoden 2020 festivaalia varten, kun se jouduttiin peruuttamaan nopeasti levinneen koronaepidemian vuoksi vain kolme viikkoa ennen festivaalin alkua. Tieto oli Vainiolle musertava niin kuin hän muisteli myöhemmin Kulttuuritoimitus-verkkojulkaisun haastattelussa:
”Olin jo valmis luovuttamaan, mutta Minnakaisa (Kuivalainen) on sellainen tulisielu ja koko Tampereen Musiikkijuhlien porukalla on niin vahva rutiini järjestää tapahtumia, että se uskomaton energia ja into tarttui minuunkin ja saatiin pelastettua osa Biennalesta”.
Biennalen puolelta tehtiin muutamassa päivässä uudet suunnitelmat. Tapahtuma järjestettiin Ylen kanssa radiotaajuuksilla ja Yle Areenassa ”Tampere Biennale 2.0” -radiofestivaalina 2.–3. huhtikuuta 2020.
”Me teimme YLEn kanssa poikkeusluvalla niin, että he pääsivät lähetysauton kanssa suljetusta Helsingistä Tampereelle. Laskettiin hyvin tarkkaan, kuinka monta muusikkoa sai olla turvavälein Tuomiokirkossa sekä Tampere-talossa, missä esityksiä äänitettiin ja radioitiin yhteistyössä Tampere Raw:n, Tampere Filharmonian ja Jan Lehtolan kanssa”, kertoo Kuivalainen.
”Elokuussa meillä oli sitten muutamia konsertteja, jolloin yleisöäkin sai olla paikalla. Meillä oli yhteistyötä pohjoismaisten nuorten säveltäjien Ung Nordisk Musik -festivaalin kanssa, ja me teimme Helsingissä Tulkinnanvaraista-konserttisarjan kanssa seuraavana keväänä vielä yhden konsertin, mutta nämä kaikki olivat rajoitetuilla yleisömäärillä.” Alma!-liikeooppera esitettiin puolestaan striimattuna keväällä 2021.
”Emme halunneet koronavuonna heittää hanskoja tiskiin, koska meillä oli kuitenkin perusbudjetti ja me halusimme muusikoille tuloja, eli jollain tavalla pystyttiin auttamaan muusikoita äkkiä romahtaneessa keikkatodellisuudessa. Vaikka meillä oli rajoitetut olosuhteet, ohjelmat mukailivat Jennahin tavoitteita.”
Paluu elävien kirjoihin ja Jennah Vainion ”toinen” festivaali
Vuoden 2022 Tampere Biennale pystyttiin jo järjestämään lähes normaalisti. Vain yksi konsertti piti peruuttaa sairastapauksen vuoksi. Festivaalilla oli viiden päivän aikana toistakymmentä konserttia, useita näyttelyjä sekä muita tapahtumia. Mukana olivat mm. Tampere Filharmonian ja Tampere Rawn konsertit, erilaisia kamarimusiikkikonsertteja, Eero Hämeenniemen draamallinen Laura Maddalena näyttelevälle cembalistille (Elina Mustonen), Suomen Säveltäjät ry:n seminaari keskustelutilaisuuksineen sekä iltaklubit. Joitakin teoksia peruutetulta vuoden 2020 festivaalilta saatiin myös esitetyksi.
Jennah Vainio oli valinnut vuoden 2022 festivaalin teemaksi ”Mielen maisemat”.
”Minusta Jennah heijasteli sillä teemalla hyvin ajan henkeä. Monet olivat aika syvissäkin vesissä koronan jälkitunnelmissa”, muistelee Minnakaisa Kuivalainen.
Konserttien hyvä yleisömenestys osoitti, että tapahtumaa oli odotettu koronan jälkeen.
”Esimerkiksi lounaskonsertit olivat hirveän suosittuja, maksuton sisäänpääsy niin kuin aiemminkin. Nokkahuilutaituri Eero Saunamäen konserttiin eivät kaikki edes mahtuneet sisään, ja myös Hämeenniemen Laura Maddalena (kuvassa) oli aivan täynnä.”
Yksi Tampere Biennalen erityispiirteistä on se, että taiteellisten johtajien mukana tapahtumaan tulee uusia painotuksia, jotka ovat usein tuoneet mukanaan uusia yleisöjä. Se on ollut juhlalla aivan tietoisena päämääränä, ja se toteutui myös Jennah Vainion kaudella:
”Hänellä oli ihan uusi ajatuksia, ja ne toivat iltaklubeille uusia ilmiöitä. Esimerkiksi Telakka tuli täyteen tietokoneporukkaa, jolloin kaikki kuunteli ihan hiljaa jotain surinaa”, naurahtaa Kuivalainen.
Vaikka koronasta oli vuoden 2022 festivaalilla päästy jo eroon, lankesi tapahtuman ylle maailmanpoliittisia varjoja, kun tunnelmia synkensi puolitoista kuukautta aikaisemmin syttynyt Ukrainan-sota. G Livelab -klubin täyttäessä pelimusiikkikonsertissa esiintyneen Game Music Collectiven suomalais-ukrainalainen perustaja ja sellisti Lukas Stasevskij oli konsertin aikaan tärkeämpien asioiden äärellä Ukrainassa ja lähetti sieltä videotervehdyksen yleisölle.
”Me lahjoitimme sen konsertin lipputuotot Ukrainaan Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Lukas oli aktiivinen Ukrainassa, ja hänellähän piti olla myös selloduon konsertti Biennalessa perhepäivässä”, kertoo Kuivalainen.
Sinänsä pelimusiikkikonsertti oli osin proge-henkisine aineksineen hyvä esimerkki tapahtumasta, jossa oli riittävästi musiikillista sisältöä nykymusiikkifestivaalille mutta myös jotain sellaista, joka toi paikalle uutta yleisöä.
Uusia näkökulmia: Minna Leinosen kausi 2024–2026
Vuoden 2022 Tampere Biennalessa julkistettiin tieto siitä, että vuosien 2024 ja 2026 festivaalit suunnittelee säveltäjä Minna Leinonen (s. 1977). Hänestä tapahtuma sai pitkästä aikaa jälleen tamperelaisen taiteellisen johtajan. Leinonen kommentoi Rondo-lehdessä 2022 tuoreeltaan ajatuksiaan tulevista suunnitelmistaan:
”Monet äänet. Konserttien on oltava erityyppisiä, ja haluan, että mukana on myös eri-ikäisiä säveltäjiä, myös aivan nuoria.”
Yhtenä uutena ulottuvuutena vuoden 2024 festivaalilla olikin musiikkipedagogínen aspekti. Aiheesta oli eri organisaatioiden kanssa seminaari tapahtuman ennakkopäivässä.
”Mukana oli pedagogisena elementtinä lasten säveltäjyys. Onhan meillä aiemminkin ollut jotain sellaista, mutta nyt kyseessä oli laaja hanke”, kertoo Minnakaisa Kuivalainen.
”Meillä oli esiintyjiä muistakin kaupungeista, oli pedagogisia projekteja, joissa ammattisäveltäjät sävelsivät lapsille jne. Se oli sellaista, jota ei ole ollut aiemmin. Esimerkiksi Kalevi Aho tuli paikalle kuuntelemaan, kuinka lapset soittivat hänen teostaan.”
Toisena uutuutena Leinonen toi festivaalille tekemänsä Hämeensillan laulavat veistokset -ääniteoksen. Siinä siltaa reunustaville Wäinö Aaltosen patsaille oli annettu olkalaukut, joiden sisällä oli kaiutin, ja muutaman kerran tunnissa patsaat puhkesivat puhumaan tai laulamaan. Tosin teos sai ylimääräistä kuuluisuutta jouduttuaan heti ensimmäisenä päivänä vandalismin uhriksi, kun oman joukkueen häviöstä pettyneet jääkiekkofanit olivat käyneet repimässä patsaiden piuhoja irti.
Uudenlainen äänitaideteos oli myös Leinosen ideoima ”äänikävely”.
”Siinä Seela Sella luki Salla Simukan tekstiä, ja yleisö pystyi kännyköistään kuuntelemaan Tammerkosken ympäristössä tapahtuvaa äänikävelyä, johon Tytti Arola ja Þorkell Nordal olivat säveltäneet musiikin”, Minnakaisa Kuivalainen kertoo.
”Mukana oli myös tanssijoita ja Finlaysonilla vielä musiikkipysähdyspiste, jossa muusikot soittivat. Vuonna 2026 tapahtuma toteutetaan Pyynikinharjulla, jossa Hannu-Pekka Björkman lukee Anni Kytömäen kirjoittamaa tarinaa ja mukana on Pietari Kaasisen tekemä musiikki.”
Uudet avaukset nousevat usein esiin Tampere Biennalen ohjelmasta, mutta niiden rinnalla festivaalilla on monia vakiintuneita muotoja vakiintuneine esittäjistöineen. Niistä ei ole Leinosen mukaan tarvetta luopua, ja vuoden 2026 festivaalin teemana onkin ”Juuret”. Festivaalin saatesanoina Leinonen on todennut:
“Nykymusiikki on musiikkia maailmasta, jossa elämme. Tampere Biennale tuo yhteen eri sukupolvien, kulttuurien ja taiteenalojen tekijöitä – juuria, ituja ja versoja – ja kutsuu yleisön kohtaamaan sen, mitä on ollut, mitä on ja mitä voi vielä tulla.”
Vuoden 2026 Tampere Biennalessa uteliaisuus uusia mahdollisuuksia kohtaan tulee esiin esimerkiksi siinä, että kantaesityksiä on yli 30 eli enemmän kuin kertaakaan aiemmin festivaalin 40-vuotisessa historiassa. Lisäksi vuoden 2026 festivaalilla on enemmän Suomeen muuttaneita ja asettuneita säveltäjiä kuin koskaan aiemmin.
Linjanvetoja
Vaikka Tampere Biennale on olemassaolonsa aikana kokenut monenlaisia uusia avauksia ja käänteitä, sen pohjimmainen ajatus uuden suomalaisen musiikin esille nostamisesta on pysynyt vakaana perustana.
”Usko Meriläisen alkuperäisistä ajatuksista on haluttu pitää kiinni: että kyseessä on suomalaisen uuden musiikin ikkuna. Muihin Suomen uuden musiikin tapahtumiin verrattuna suomalaisuuden osuus onkin aivan keskeinen, Se on ollut meidän festivaalimme tehtävä, meidän roolimme”, painottaa Minnakaisa Kuivalainen.
Toinen tärkeä Meriläisen ajatus on ollut suomalaista musiikkielämä vinouttavan Helsinki-keskeisyyden murtaminen. Siihen Tampere tarjoaa aktiivisena ja monipuolisena musiikkikaupunkina erinomaiset edellytykset.
”Olen äärimmäisen iloinen yhteistyöstä Tampere Filharmonian kanssa. Sen konsertit ovat olleet tärkeä osa festivaalia, varsinkin sen jälkeen, kun orkesterin Biennale-konsertit tulivat Helena Hiilivirran aikana osaksi kausikorttia. Yleisradio on ollut viime vuosina aina paikalla ja radioinut mm. Filharmonian konsertit. Yhteistyö näiden kahden toimijan kanssa on ollut eräänlainen kivijalka festivaalille.”
”Toinen tärkeä tekijä ja suuri ilonaihe ovat Tampereen monipuoliset konserttipaikat. Niitäkin kelpaa esitellä festivaalilla, vaikka tilat valitaankin aina musiikin ehdoilla. On tullut myös uusia tiloja kuten upea G Livelab.”
Tampere Biennale on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä yhtenä sen vahvimmin profiloituneena tapahtumana. Mikään paikoilleen jähmettynyt monoliitti se ei silti ole eikä voikaan olla. Vaikka sillä on oma suhteellisen vakiintunut yleisönsä, se on pyrkinyt aktiivisesti etsimään myös uusia yleisöjä ja on avannut ikkunoitaan moneen suuntaan.
”Niin on tehtävä. Tilanne on nykyisin se, että kulttuuria ei tunneta ja tueta yhtä paljon kuin aiemmin”, painottaa Minnakaisa Kuivalainen mutta näkee musiikkielämässä myös positiivisia muutoksia:
”Yksi sellainen on ollut uusien uuden musiikin ensemblejen synty. Nuoret muusikot ovat rohkeasti perustaneet niitä, ja heidän kykynsä esittää modernia musiikkia on kasvanut.”
