Vastuullisuus

Syksyinen auringonlasku Tampereella. Kuvassa mm. Milavida ja Näsinneula.

Tampereen strategia

Tampereen Musiikkijuhlat on osa Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikköä, ja toimintatapamme pohjautuvat Tampereen strategiaan. Tälle sivulle olemme koonneet tietoa käytännön vastuullisuustoimenpiteistä, joita toteutamme päivittäisessä toiminnassamme.

Näin kannamme vastuuta

Nainen kävelee Finlaysonin alueella värikkääksi maalatulla asfaltilla yllään t-paita, jossa lukee "Do good, be better".

Sosiaalinen vastuu

Sitoudumme edistämään aktiivisesti ja näkyvästi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, ja meillä on toimintaohjeet sopimattoman käytöksen raportointiin ja siihen puuttumiseen.

Tarjoamme työharjoittelupaikkoja opiskelijoille, myös suomen kieltä heikosti puhuville ja muille vähemmistöille.

Tarjoamme työkokeilupaikkoja, myös suomen kieltä heikosti puhuville ja muille vähemmistöille.

Tapahtumiemme esteettömyys- ja saavutettavuustiedot ovat selkeästi saatavilla. Viestimme myös selkokielellä.

Osa festivaaliemme ohjelmasta on aina pääsymaksutonta, ja suureen osaan tapahtumistamme voi hankkia lippuja myös Kaikukortilla.

Tapahtumissamme on huomioitu terveysturvallinen käyntikokemus. Korvatulppia on saatavilla tapahtumissa, jotka saattavat aiheuttaa haittaa yleisön kuulolle.

Edistämme näkyvästi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja olemme nimenneet häirintäyhdyshenkilön, johon voi ottaa yhteyttä häirintätapauksissa.

Auringonvalo siivilöityy vanhan metsän läpi Helvetinjärven kansallispuistossa, hattupäinen hahmo ihailee maisemaa seisten selkä kameraan päin keskellä kuvaa.

Ympäristö- ja ilmastovastuu

Kannustamme kävijöitä ympäristöystävällisiin liikenneratkaisuihin viestimällä aktiivisesti julkisen liikenteen yhteyksistä.

Ruokatarjoiluissamme ja sopimusravintoloissamme on aina vähintään yksi suolainen ja yksi makea vegaaninen vaihtoehto.

Toiminnastamme ei synny raaka-aine- tai ruokahävikkiä, tai jos hävikkiä syntyy, se lahjoitetaan eteenpäin.

Vältämme kertakäyttöastioiden käyttöä. Tilanteissa, joissa niihin joudutaan turvautumaan, käytetään biohajoavia kertakäyttöastioita.

Osa tapahtumaa varten tuotettavista materiaaleista on uudelleenkäytettäviä tai kierrätettyjä.

Olemme selvittäneet yksittäisen kävijän hiilijalanjäljen, joka on 9,1 kg CO2e. Koko festivaalin päästöt vastaavat 10 keskivertosuomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä. (Laskenta on vuodelta 2022 ja sen on toteuttanut Positive Impact osana Suomen Jazzliiton vetämää Elävän musiikin hiilijalanjälki -hanketta.)

We Speak Gay -logo, jossa sinisävyinen "We Speak Gay" -teksti mustassa puhekuplassa.

We Speak Gay

Olemme osa sateenkaariystävällistä We Speak Gay -yhteisöä. Olemme sitoutuneet kohtelemaan kaikkia artistejamme, työntekijöitämme ja asiakkaitamme kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, ikään, kansalaisuuteen, uskontoon, kulttuuriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. We Speak Gay -yhteisön tavoitteena on rakentaa Suomesta entistä empaattisempi ja osallistavampi, maailman sateenkaariystävällisin matkailumaa.

Kaikukortti-logo.

Kaikukortti

Olemme osa Kaikukortti-verkostoa, jonka tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten ja perheiden mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Lue Kaikukortin käyttöohjeet liput-sivulta.

Turvallisemman tapahtuman periaatteet

Noudatamme turvallisemman tapahtuman periaatteita ja sitoutamme myös yleisömme, artistimme, vapaaehtoisemme, festivaalivieraamme ja muut sidosryhmämme noudattamaan niitä. Viestimme turvallisemman tapahtuman periaatteista selkeästi ja monikanavaisesti.

Annamme tilaa kaikille

Jokainen ihminen on yhdenvertainen. Olet tervetullut omana itsenäsi riippumatta syntyperästäsi, etnisestä taustastasi, kielestäsi, kansalaisuudestasi, iästäsi, sukupuoli-identiteetistäsi, sukupuolen ilmaisustasi, terveydentilastasi, poliittisesta, uskonnollisesta tai kulttuurisesta taustastasi, mielipiteestäsi, seksuaalisesta suuntautumisestasi, perhemuodostasi, vammaisuudestasi, sosiaalisesta tai taloudellisesta asemastasi tai muusta sinua koskettavasta tekijästä. Kunnioitamme jokaisen itsemääräämisoikeutta ja vapautta olla oma itsensä.

Emme hyväksy syrjintää, häirintää tai väkivaltaista käytöstä.

Jokaisella on oikeus nauttia tapahtumasta rauhassa.

Huomioimme toistemme erilaiset rajat ja kunnioitamme niitä.

Keneenkään ei kosketa ilman lupaa eikä ahdistella sanallisesti, sanattomasti tai fyysisesti.

Turvallisuus tehdään yhdessä

Jos kohtaat itseesi tai toiseen henkilöön kohdistuvaa ahdistelua, häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käyttäytymistä, ota yhteys tapahtuman henkilökuntaan. Jos oma toimintasi loukkaa muita, ole valmis kuuntelemaan ja toimimaan toisin.

Häirintäyhdyshenkilö

Jos havaitset tai koet festivaalillamme seksuaalista, rasistista, homofobista, transfobista, ableistista tai muuta häirintää tai muunlaista asiatonta käytöstä, ota yhteys paikalla olevaan henkilökuntaan ja/tai häirintäyhdyshenkilöömme. Yhteydenotot ovat täysin luottamuksellisia. Yhteydenottaja voi myös halutessaan pyytää, että asiaa ei viedä eteenpäin.

Häirintäyhdyshenkilö:

Minnakaisa Kuivalainen
p. 050 405 5225
minnakaisa.kuivalainen@tampere.fi