Eeva Rysä & Ilmo Ranta

Leevi Räsäsen Lukijan keskiössä on kirja, joka kulkee ihmisen mukana joskus pitkiäkin aikoja. Viivakoodinlukijan piippauksesta kirjastossa tai kaupassa alkunsa saava kirjan matka vaihtelee hetken selailusta kokonaiseen elämään ja voi jatkua jopa sukupolvien yli. Mitä kaikkea kirjaan voikaan tallentua sen kulkiessa ihmisen matkassa?

Ihmiskunnan ja yksilöiden historia on tallennettu kirjoihin. Ne ovat esineitä, jotka voivat olla yhtä aikaa äärimmäisen yksityisiä ja perustavanlaatuisen jaettuja, yhteisöllisiä. Yksilön kirjaamat ajatukset voivat paisua sukupolvikokemuksiksi, identiteettiä rakentaviksi ilmiöiksi. Toisaalta jokainen lukukokemus on erilainen ja lukijansa oma. Lukeminen voidaan nähdä intiiminä toimintona, joka sulkee ympäröivän maailman lukijan ulkopuolelle. Mutta mitkä asiat rikkovat keskittyneen lukemisen?

Kirja on luonteeltaan taideteos, jonka kokeminen jää jatkuvasti kesken. Myös Lukija-teoksen osat ovat lyhyitä ja miniatyyrimäisiä, kesken jäävän tuntuisia, kuten niiden otsikotkin. Keskeytyminen pakottaa sulattelemaan ja pohtimaan sisältöjä. Tämä poikkeaa esimerkiksi yhtäjaksoisista näyttämö- tai musiikkiteoksista, jotka lähtökohtaisesti koetaan aikaan sidottuina. Toisaalta kirjakin voi imaista intensiivisesti mukaansa ja viedä lukijansa tunteiden ja kokemusten pyörteeseen hetkellisesti, joissain tapauksissa loppuun saakka.

Maija Hynnisen Rebound – Kimpoaminen sisältää myös sanan bound – sidottu. Duon sellolle ja pianolle päättääkin osa bind (sitoa), missä sellisti soittaa oman instrumenttinsa sijaan neljään pianon kieleen kiinnitettyä siimaa. Tämä herkkä ja meditatiivinen sointi yhdessä samanaikaisesti lausutun Rainer Maria Rilken tekstin kanssa avaa koko teoksen taiteen olemusta pohdiskelevaa ajatusmaailmaa: Kaikesta ollaan raskaana ja sitten se synnytetään. Jok’ikistä vaikutelmaa ja tunteen alkiota kannetaan omassa itsessä, keskellä pimeää, tiedotonta ja sanomatonta; sen on saatava odottaa syvässä nöyryydessä jotta se tulisi kirkkaana ja uutena esiin: tätä yksin on taiteilijan elämä, olipa kyse ymmärtämisestä tai luomisesta. – Rainer Maria Rilke, Kirjeitä nuorelle runoilijalle (käännös: Liisa Enwald, 1993)

Teoksen ensimmäisessä osassa bounce kuullaan ja nähdään paljon pomppivia tapahtumia ja osan tekstuuri rakentuukin pääasiassa mosaiikkimaisista pistemäisistä äänistä. Pomputtelun yltyessä osaan syntyy kilvoitteleva pohjavire, missä äänten tuottaminen muuntuu paikoin musiikkiteatteriksi. Jotain sanoittamatonta ja hiukan taianomaista tapahtuu, kun teos herätetään nuotista soivaan olomuotoon. Reboundissa kohtaavat hyvin tarkkaan nuotinnetut ja osittain sattumanvaraiset äänitapahtumat. Keskittymällä sointiin ja lisäämällä sattumanvaraisuutta halusin antaa enemmän tilaa teoksen tulkinnalle. Teos voi näin olla jokaisella esityskerralla hyvinkin erilainen, mikä pitää sen yhä uudistuvana ja elävänä.

Pekka Jalkasen sooloselloteos Glubnyi (syvyydet) nousee venäläisten bylinoiden ja inkeriläissävelmien muinaisuuksista. Materiaali on lainattu Jalkasen kamariorkesteriteoksesta Venäläinen konsertto (2006), jonka Rax Rinnekangas tilasi Itä- ja Länsi-Euroopan mielenlaatuja pohtivaan elokuvaansa Ikaros – langennut Eurooppa.

Ilmo Ranta esittelee Jyrki Linjaman Prélude oublién seuraavasti: ”Teos viittaa monin tavoin barokkiajan vapain rytmein soitettuihin kosketinsoitinpreludeihin. Nuottiarvot on kyllä Linjaman teoksessa tarkkaan merkitty mutta tempo ja nyanssit voivat vaihdella paljonkin. Teos on hieman laajempi kuin tavanomaiset preludit: se jakaantuu seitsemään erimittaiseen jaksoon, joissa bassolinja kulkeutuu hiljalleen H:sta Fis-säveleen.”

”Olen esittänyt Jyrki Linjaman musiikkia vuosien varrella suhteellisen usein. Herkkien yksityiskohtien taju, tietoisuus pitkästä historian traditiosta ja toisaalta määrätietoinen ja tinkimätönkin ankkuroituminen modernismin perintöön ovat olleet aina läsnä niissä teoksissa, joita minulla on ollut ilo olla soittamassa. Hienovaraisesti vaihtuvat harmoniat ovat pianistiesittäjälle sekä innoittavia että myös velvoittavia.”, Ilmo Ranta kertoo.

Maleena Linjaman Haapa (Populus tremula) on omistettu suomalaiselle musiikkikulttuurille, jonka perustukset järkkyvät suurten budjettileikkausten takia. Häivähdyksiä tunnetuista suomalaisista sävellyksistä sisältävä teos muistuttaa, mitä kaikkea olemme saavuttaneet. Se on myös ylistys ajattomalle kauneudelle, tarjoten myllerryksen keskelle levähdyksen ja voimaantumisen hetken.

Teoksen nimi Haapa (Populus tremula) viittaa haavan lehtien värinään, jota teoksessa kuvataan sellon tremoloin ja trillein. Se kuvastaa, kuinka hauras kulttuurimme asema ja sen yksittäinen tekijä on, mutta samalla muistuttaa, kuinka taide on juurtunut ja levittäytynyt Suomen joka kolkkaan. Haavalla on musiikkikulttuurin kanssa hämmästyttävän paljon yhteistä. Molemmat ovat oman ympäristönsä avainlajeja, eli aloittavat positiivisen ketjureaktion saaden kumulatiivisesti hyvää aikaan. Haapa tarjoaa suojan ja ravinnon kymmenille lajeille aina tikoista liito-oraviin. Sen ansiosta elinpaikan saavat niin lukuisat linnut, kasvit, sienet, jäkälät, sammalet, nisäkkäät, toukat kuin perhosetkin. Näiden kaikkien lajien monimuotoisuutta kuvastavat teoksessa muuttuvat musiikkityylit ja tunnelmat.

Suomen musiikkikulttuurin historiaa symboloi haavan juurakko. Vaikka yksittäiset puut [taiteilijat] elävät harvoin yli sataa vuotta, juurakko saattaa olla tuhansia vuosia vanha. Kun vanhat rungot kuolevat, juurakosta nousee esiin uusia. Vaikka kulttuuri uudistuu jatkuvasti, tuhatvuotinen historiamme säilyy ja nostaa aina uudet taiteilijat olkapäilleen.

Kulttuurin tekijän täytyy olla sitkeä ja nousta aina uudelleen, vaikka olosuhteet ympärillä muuttuisivat. Metsäpalon jälkeen haapa on ensimmäisiä lajeja, jotka nousevat tuhkasta. Riehuvat liekit ja niiden kuumuus eivät yllä ikivanhoihin maanalaisiin osiin. Näin haavat muodostavat jatkuvasti kasvavia yhdyskuntia, jotka saattavat peittää useiden hehtaarien alan.

Haapa kasvaa koko Suomessa eteläisimmältä rannikolta aina Lapin tuntureille saakka. Välillä myrskyt repivät haavalta oksia ja kaatavat sinnikkäimmänkin puun, mutta tuhatvuotinen, vahva juurakko saa sen puskemaan aina uusia taimia. Kulttuurimme syvää sisintä ei voi leikata. Soikoon se ikuisesti aina uusin sävelin!

Konsertin kesto on noin 60 minuuttia. Sen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus jäädä taiteilijatapaamiseen konsertin esiintyjien kanssa. Suosittelemme tulemaan ajoissa paikalle (ovet aukeavat noin 30 minuuttia ennen konsertin alkua).