Avanti! Kamariorkesteri

Kitkaa, kahleita, katkoksia

la 18.4.2026

klo 19.00

Raatihuone

25/20 €

Avanti! palaa Tampere Biennaleen 20 vuoden tauon jälkeen! Konsertti avataan nuoren Magnus Lindbergin pitelemättömällä energialla ja huippulahjakkaan Marcus Hun soolotrumpettiteoksen kantaesityksellä. Sophia Chambonin Noirs tutkii nimensä mukaisesti mustaa väriä, ja festivaalin kansainvälisen säveltäjävieraan Agata Zubelin teoksessa Friction ääneen pääsevät paitsi vasket, myös ilmapallot.

Illan huipennuksena kuullaan Ville Aslak Raasakan Ballast, joka käsittelee Itämeren tilannetta ekologisesta ja geopoliittisesta näkökulmasta. Teoksen ääninauhalla kuullaan rahtialusten ääniä Suomen Ympäristökeskuksen merenalaisesta merimeluseurannasta. Sello luotsaa kamariorkesteria moottorien ja metallin äänten läpi merieliöiden kommunikaatiokatkosten ja katkottujen datakaapelien äärelle.

Avanti! on vuodesta 1983 lähtien soittanut kantaesityksiä, Suomen ensiesityksiä, toteuttanut raja-aitoja ylittäviä konserttikokonaisuuksia sekä taiteidenvälisiä yhteistyöproduktioita. Tärkeä osa Avantin toimintaa on Porvoossa järjestettävä Suvisoitto. Avantin koti on Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaalla, jonka industriaalista tunnelmasta pääset nauttimaan joka kuun keskimmäisenä lauantaina järjestettävällä Avanti! -klubilla. Avantin taiteellisena johtajana toimii vuosina 2024–2027 pianisti Joonas Ahonen.

Sirja Nironen on solisti, kamarimuusikko ja kansainvälisesti kysytty soolosellisti. Aikamme musiikki on hänen sydäntään lähellä, ja Sirja onkin kantaesittänyt useita sellokonserttoja ja levyttänyt laajasti nykymusiikkia, jazzia ja pelimusiikkia. Vuonna 2025 hän vastasi Kaivos-festivaalin taiteellisesta suunnittelusta yhdessä tanssija-koreografi Katariina Vähäkallion ja elokuvaohjaaja Niko Väistön kanssa.

Helsingissä asuva australialais-puolalainen kapellimestari ja säveltäjä Mateusz Gwizdałła (s. 1993) on valmistunut Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta professori Sakari Oramon johdolla. Hän voitti toisen palkinnon vuoden 2023 Kodályn kansainvälisessä kapellimestarikilpailussa ja on äskettäin debytoinut Helsingin kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja Jyväskylä Sinfonian kanssa. Tänä keväänä hän debytoi paitsi Avanti!-kamariorkesterin, myös Radion sinfoniaorkesterin ja Pori Sinfoniettan kanssa.

Konsertin kesto on noin 75 minuuttia.

Esiintyjät

Avanti! Kamariorkesteri
Mateusz Gwizdałła, kapellimestari
Sirja Nironen, sello
Ville Aslak Raasakka, elektroniikka

Sävellykset

Magnus Lindberg (*1958): Ablauf (1983/88)
Marcus Hu (*2002): Remembrances (ke)
Sophia Chambon (*2001): Noirs (2024)
Agata Zubel (*1978): Friction (2020)
Ville Aslak Raasakka (*1977): Ballast (2026, ke)