Hetkiä, jotka muuttavat meidät

Tampere Filharmonian konsertin johtava kapellimestari Ruut Kiiski kirjoittaa blogissamme nykymusiikin tuomasta vapauden tunteesta sekä esittelee konsertissa kuultavat kantaesitykset.

Täydellinen talvinen sää on hellinyt meitä vuoden ensimmäiset kuukaudet ja hiihtoladut ovat täyttyneet onnellisista hiihtäjistä. Sen kerran kun itse saan sukset jalkaani, pysyttelen mielelläni muiden tekemillä laduilla. Tätä tekstiä kirjoittaessani ajatukseni kuitenkin hakeutuvat Aaro Hellaakosken kirjoittamiin säkeisiin: “Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.”

Taiteen tehtävä on liikuttaa eli liikauttaa meissä jotain pois paikoiltaan ja nyrjäyttää ajatuksemme pois tutuilta laduilta. Vaikuttavimmat taidekokemukset ovat varmasti muuttaneet meitä. Itse muistan konsertteja, oopperoita, taidenäyttelyitä, joista olen lähtenyt kotiin jollain selittämättömällä tavalla muuttuneena. Ehkä olen oivaltanut jotain uutta tai ehkä olen yksinkertaisesti saanut levähtää ja irrottaa ajatukset arjesta. Kaikki oivallukset liittyvät kuitenkin aina ihmisyyteen ja elämään oman itsensä ja toisten ihmisten kanssa. Jos suostumme altistumaan ja avaamaan mielemme kaikenlaiselle taiteelle, olemme yhtäkkiä jonkun toisen ihmisen ajatusten ja näkökulmien edessä ja katsomme hetken maailmaa hänen silmillään.

Nykymaailman jyrkkien mustavalkoisten ajatusmallien keskellä tarvitsemme tällaisia hetkiä, joissa emme täytä tilaa omalla näkemyksellämme vaan hiljennymme kuuntelemaan. Näissä hetkissä kenenkään ei tarvitse olla oikeassa tai väärässä, pelkkä oleminen riittää. Se jo itsessään on arvokasta ja virkistävää.

Koska olen itse saanut kokea taiteen muuttavan voiman, haluan onnistua luomaan samanlaisia kokemuksia muille. Mieleenpainuvat kokemukset ovat tuoneet omaan ajatteluuni ja työhöni inspiraatiota ja merkityksellisyyttä. Juuri nykymusiikki on avautunut itselleni tällaisena voimavarana. Se on tarjoillut useasti täysin uudenlaisia ajatusmalleja, yllättäviä liikutuksen hetkiä ja oivalluksia. Minulle nykymusiikki edustaa koskematonta umpihankea tai vähän tutkittua maastoa, jossa samoillessa koen olevani vapaa. Koen, että uuden musiikin kanssa minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin elää hetkessä.

Minulla on lupa leikkiä ja etsiä, eksyäkin. Tärkein lähde eli säveltäjä on usein myös näköetäisyydellä, ja hänen kanssaan on mielenkiintoista jakaa ajatuksia. Kantaesitysten johtaminen ja säveltäjien kanssa yhteistyön tekeminen tapahtuu dialogissa, kapellimestarin ollessa säveltäjän tärkein puolestapuhuja. On hienoa olla mukana hetkessä, jossa säveltäjän merkinnät muuttuvat soiviksi ääniksi, fraaseiksi ja lopulta kokonaisuudeksi.

Nykymusiikista puhuttaessa olen usein kuullut lauseen: “En oikein ymmärrä sitä, en saa siitä kiinni.” Kun musiikki on uutta ja ennen kuulematonta, nimensä mukaisesti sitä ei todella ole kukaan kuullut ennen ja se saattaa ilmaista jotain sellaista, mitä ei itsekään ole tullut ajatelleeksi. Sen äärellä täytyy olla avoin, tuttuuden toiveesta täytyy luopua. Tämä kokemus on kuitenkin ihmisiä yhdistävä, ei erottava asia. Musiikki on kaikille samalla tavalla uutta, eikä sulje ketään ulkopuolelle. Tämän näkökulman haluaisin nostaa esiin useammin nykymusiikista puhuttaessa. Kokeminen ja liikuttuminen eivät vaadi ymmärrystä, musiikki uppoaa meissä sanoja syvemmälle tasolle, ja kehossa tunteet tuntuvat ennen kuin osaamme niitä tiedostaa.

Jaettuja kokemuksia kantaesityksissä

Minulla on ilo johtaa Tampere Biennalen konsertissa kaksi kantaesitystä, joissa molemmissa on vahvasti ihmisiä yhdistävä teema. Markku Klamin viulisti Maria Puusaarelle omistettu viulukonsertto Requiem käsittelee lapsettomuuden ympärillä olevia tunteita koskettavalla, mutta myös toivoa herättävällä tavalla. Valitettavasti tämä aihe koskettaa nykyään monia, joko henkilökohtaisesti tai välillisesti. Teos antaa tilaa ja näkyvyyttä tälle usein näkymättömälle surulle, jota monet meistä saattavat kantaa. Toivon Markun musiikin tuovan lohtua ja muistutusta siitä, että lapsettomuuden kokemus on jaettu ja koskettaa monia.

Matilda Seppälän uusi teos Hetki jolloin huomaamme toisemme käsittelee myös ihmisten välistä yhteyttä. Teoksessa on elementtejä, jotka lempeästi ohjaavat meitä rikkomaan totuttuja rajoja esimerkiksi esiintyjien ja yleisön välillä. Jotta voisimme nauttia musiikista ja välittää iloa eteenpäin, täytyy meidän ensin tietoisesti ja rohkeasti huomata toisemme ja antaa inhimillisyyden näkyä.

Mutta nyt on minun aikani taas poiketa ladulta takaisin umpihankeen eli tutkimaan tulevien kantaesitysten partituureja. Niistä haluan löytää kaiken inhimillisyyden, kaiken jaettavan ja meitä yhdistävän, jotta ennen kuulematon taide-elämys voisi kohta koskettaa myös sinua!

Tampere Filharmonia: Tampere Biennale 40 vuotta
17.4.2026 klo 19.00
Tampere-talo, Iso sali